”Nortin” muistokirja


>> Nortin haastattelu 2016


Tampereen Urheiluautoilijat ry – muistokirjoitus

Tammikuinen harmaa maanantai (13.1.2020) vaipui tummiin varjoihin, kun meidät tavoitti suruviesti.

Autourheilun tekijä suurella sydämellä Erkki ”Nortti” Lehtinen oli pitkällisen, hiljalleen edenneen, sairauden murtamana siirtynyt viimeisen rajan taa.

71 vuoden iän saavuttanut ”Nortti” oli toimiaikanaan tamperelaisen autourheilun voimahahmoja, jolle mikään osa-alue ei ollut vieras, olipa kyseessä järjestötehtävä, kilpailun johtajuus tai sulkumies. Vv. 1993 – 97 hän toimi Tampereen UA:n puheenjohtajana sekä 90-luvulla useita vuosia AKK:n Hämeen piirin aluehallituksessa ja sen työryhmissä mm. lajivastaavana. Kuului jäsenenä erinäisiin elinpiiriään ja autourheilua lähellä olevien yritysten hallituksiin sekä edusti seuraansa lukemattomissa liittokokouksissa ja muissa tilaisuuksissa.

Autourheilu tuli tutuksi jo 60 – 70 luvuilla hänen toimiessa rataa ja rallia ajaneen Gedy Salutskij´n Nortti Teamin huoltoryhmässä. Tuolloin syntyi lähes ikoniksi muodostunut ”Nortti”- nimitys, hänen mieltyessä käyttämään tiimin asusteita siinä määrin, että niistä muotoutui kaikkien käyttämä kutsumanimi..

Läpimurto autourheilun pariin tapahtui 80-luvulla, kun Tampereen kaupunki käynnisti Kaanaan radan rakennustyöt. Projektissa oli mukana myös Tampereen UA, jonka jäseneksi ”Nortti” tuolloin liittyi. Kaupungin palveluksessa tiehöylää kuljettanut ”Nortti” teki pitkää päivää rakentaen niin rata- kuin oheisalueita.

Näin rata-alue syntyi paljolti hänen ”käsiensä kautta” ja sama jatkui myös kunnostuksen osalta. Kisaviikonloppuina mökkireissu keskeytyi jo sunnuntai-iltapäivällä, ”Nortin” rientäessä kisan jälkeiseen radan kunnostukseen.

Seuratoimintaan tultuaan ”Nortti” ei haasteita kavahtanut. Vaikka hän oman tulkintansa mukaan oli enemmän tekijä kuin käskijä, niin nurkumatta hoituivat lukemattomat kilpailun johtajan kuin järjestelytoimikunnankin vetovastuut. Viileän rauhallinen asenne piti, vaikka ympärillä olisivat tunteet kuohuneet ja erityisesti viranomaissuhteiden hoitajana hän oli kuin ”kala vedessä”. Johtotehtäviä riitti oman seuran kilpailuissa, kv- ja SM-rallit, Ahveniston ratakilpailut, Pistejäärata, jääradan SM-kisat, joista eräs oli muodostua kohtalokkaaksi.

”Nortin” tapa ei ollut johtaa pöydän takaa, usein hän totesikin, että jos en saa muita hommiin, niin teen sitten itse. Näin eräs yksinäinen jääradan auraus tammikuussa -97 muodostui dramaattiseksi. Vasta-aallon murtaessa jään aurauskone kuljettajineen vaipui Näsijärven syvyyteen. Kohtalo oli kuitenkin armollinen.

Kuljettaja selviytyi omin avuin tukalasta tilanteesta, ylös avannosta sekä läheiselle huoltamolle. Ymmärrettävää, että tämän jälkeen”Nortti” ilmoitti jääratahommien hänen osaltaan tulleen päätökseen.

Tai ei aivan näinkään, sillä tamperelaiserikoisuus Pistejääradan vetovastuu säilyi tehtävänkuvassa, se kun käydään jäädytetyllä urheilukentällä. Ja jälleen kysyttiin ”Nortin” rauhallisia ”lehmän hermoja” sekä asialle omistautumista kuin hyviä suhteita, kun pieni, mutta äänekäs vastustajajoukko yritti ajoittain, jopa uhkailujen kautta, sabotoida koko tapahtuman.

Oman seuran kilpailujen ohella ”Nortti” toimi useina vuosina Hämeenlinnassa ajetun EM-rallicrossin johtotehtävissä, toimihenkilönä Helsingin Thunder-katuratakilpailuissa, Tampereella 90-luvulla järjestettyjen Kilpa-autonäyttelyiden puuhamiehenä sekä lukemattomissa eri kilpailuissa tuomaritehtävissä.

Suurta surua tuntien, mutta lämmöllä, muistelen monia tapahtumien alla kerholla vietettyjä pitkiä rupeamia, joissa usein ilta vierähti pitkäksi kotiolojen kustannuksella. Muistan myös miten aloit ottaa kovimpaan puurtamiseen etäisyyttä, tajusimme ettet voinut hyvin, vaikka et vaivojasi valittanutkaan,. Fyysisesti tauti vei mukanaan, mutta henkisesti autourheilija sinussa säilyi. Vielä viimeisissäkin, liian harvoissa, puhelinkeskusleluissamme jutut vastustamattomasti kiertyivät autourheiluun.

Hyvä ystävä, toivotan sinulle parhainta matkaa suureen tuntemattomaan. Emme tiedä mikä meitä siellä odottaa, mutta tiedän mitä sinä toivoisit siellä kohtaavasi: nopeita autoja ja vauhdikkaita kilpailuja.

Kirjoittanut: Ossi-V.Takala


Aku-Paulus Sajakorpi & Sanna Mari Sajakorpi

Ruutulippu heilahti nyt viimeisen kerran. Appiukkopuoleni Erkki ”Nortti” Lehtinen siirtyi ajasta iäisyyteen 71-vuoden iässä. Erkki-vaari oli intohimoinen rallimies, mutta myös intohimoinen ruoan ja juoman ystävä.

En ymmärrä mitään rallista, mutta ruoasta ja Erkki-vaarista voin kertoa. Liki kaksimetrinen mies sanoi aina, että ”Minulla on sekatyömiehen palkka, mutta siniverisen sisuskalut”. Niinpä hän olikin ensimmäinen ja suurin innoittajani ruoanlaitossa. Minä en hänen keittiöönsä päässyt, ennen kuin viime vuosina, kun Erkki ei enää itse jaksanut. Vasta sitten oli minun vuoroni yrittää maksaa takaisin ja näyttää mitä olin oppinut.

Erityisesti omilla syntymäpäivillään hän kestitsi muita juustopöydällä, missä oli mitä valita. Jokavuotisilla rapujuhlilla pöydät notkuivat, vaikkei sähköä tai juoksevaa vettä edes ollut saatavilla. Sitten oli tuo kuuluisa sunnuntaibrunssi. Palanpainikkeeksi brunssille oli valikoitunut Pol Remy. Stockan Alkossa tiesivät teipata sitä Erkki-vaarille 6 magnumpulloa six-päckiksi. Jotkut Facebook-kaverini saattavat muistaa päivitykseni, joissa olen yrittänyt jäljitellä Erkki-vaarin brunssia. Annoin sille nimenkin, ”The Erkki-vaarin aamiainen”. Ei siitä ole yhtään samanlainen koskaan tullut, mutta lupaan jatkaa yrittämistä. Kiitos Erkki-vaari.

Taivaassa Kauppahalli on aina auki ja joka päivä saa paistettua kuhaa, uusia perunoita ja bearnaise-kastiketta.

Kirjoittanut: Aku-Paulus Sajakorpi


Ossi-Veikko Takala

Tampereen UA:ssa kauan, joidenkin mielestä liian kauan, mukana olleena on minulle suotu tilaisuus tutustua mittavaan harrastajakavalkadiin. Joillakin intensiivinen harrastus on jäänyt lyhytaikaiseksi ja hiipunut pois. Toisaalta on se suhteellisen harvalukuinen joukko jolle autourheilusta muodostuu elämäntapa ja joka suhtautuu siihen ”suurella sydämellä”.

Tähän joukkoon kuului ehdottomasti Erkki Lehtinen, jonka me ja lähes koko autourheileva Suomi tunsi paremmin nimellä Nortti. Nortti Teamin Gedy Salutskij´n huoltoryhmässä touhutessaan Nortti sai lajiin ilmeisen ”rokotuksen” ja ennen kaikkea kutsumanimensä, miellyttyään teamin Nortti-asusteisiin niin, että se kuuleman mukaan esiintyi jopa alusasuissa.
Tamperelaiseen autourheiluun ja Tampereen UA:han Nortin toi Kaanaan rataprojekti, jossa hän, Tampereen kaupungin tiehöylän kuljettajana, teki radan rakennusvaiheessa pitkää päivää.

Sinä synkkänä lumettoman talven iltapäivänä, jolloin saapui suruviesti kertoen Nortin viimeisen taistelun päättyneen, pysähdyin muistelemaan ensi tapaamistamme.

Tänä päivänä tuntuu ehkä suoranaiselta ihmetyksen aiheelta, että alun perin Kaanaan radan rakensi Tampereen kaupunki. Toki projektissa oli mukana suunnittelupuolella tamperelaisten moottoriurheiluseurojen edustajia ja näin myös Tampereen UA.

Minun ”osuuteni” tuossa vaiheessa jäi vain pariin rakennusvaiheen aikaiseen tutustumiskäyntiin. Näiltä ilta-aikaan tapahtuneilta käynneiltä minulla on muistikuva vauhdikkaasti ratapohjalla hyörineestä tiehöylästä. Höyläkuskia en henkilökohtaisesti tavannut, mutta käsittääkseni siinä Nortti pani parastaan Kaanaan radan pohjatöissä.

Kaanaan rata oli, jollei valmis, niin ainakin kilpailukäytössä. Oli ensimmäisiä siellä ajettuja kilpailuja, mikä niistä, sitä en muista. Minun ”postina” oli, kuten tavallista, tiedotus ja mediapalvelut. Pressitoimisto sijaitsi alkuvuosien tavanmukaisessa paikassa kuplahallissa, josta kisan alkua odotellessa menin ulos kurkkimaan saapuuko sitä yleisöä.

Siinä huomioni kiinnittyi kahteen kävelijään ajotiellä. Ehkä katsoin vähän pitkään ja koska he tulivat ohi lipunmyynnin, toinen tulijoista katsoi selityksen tarpeelliseksi, todeten jotenkin rempseästi.
”Tultiin varmistamaan, että saatte vietyä kilpailun kunnialla läpi, ilman meitä se ei taida onnistua. Ollaan noiden tiekoneiden kuskeja ja tulossa rataa lanaamaan.” Mitäpä minä tuohon, totesin vain, että hyvähän se on olla tämänkin puolen kunnossa ja niin kaverukset jatkoivat pysähtymättä matkaa.

Emme me toisiamme esitelleet ja niin ehti vielä paljon virrata vettä Tammerkoskessa, ennen kuin minulle valkeni kuka tuon lausahduksen esitti ja että itse asiassa tuolloin tapasimme Nortin kanssa ensimmäistä kertaa.

Kaanaan ratatyön myötä Nortti liittyi Tampereen UA:han ja yhä syvemmälle sen toimintaan – jäseneksi, hallitukseen ja 1993 puheenjohtajaksi. Tuo oli aikaa jolloin osallistuin vähänlaisesti TamUA:n järjestötoimintaan. Ajan täyttivät Aamulehden avustajahommat ja ennen muuta omat, Juniorin kanssa ajetut, rallikisat sekä kilpurin ”naputtelut” tallilla. Näin jäimme vielä tuolloin Nortin kanssa melko etäisiksi.

Varsinaista kilpailijataustaa hänellä ei ollut, mutta esimerkiksi ralleja hän kävi seuraamassa paikan päällä. Ei kuitenkaan ns. ”penkalla” vaan enemmänkin kilpailukeskuksessa, kilpailun organisaation toimintaan tutustuen ja erityisesti oman seuran ajajien suorituksia jännittäen. Tästä hänen yhteisöllisyydestään minulle jäi eräs lämmin muisto.

Ajettiin Turun Teboil SM-rallia 1993, me lisäluokkana olevassa A-junioreiden F-ryhmässä. Meille kilpailusta muodostui hyvin kaksijakoinen, luokkavoitto ja yleiskilpailun 6.sija nostatti mieltä, mutta toisaalta kanssakilpailijan erittäin vakava loukkaantuminen veti hiljaiseksi.
Kisa käytiin myöhäissyksyllä, lokakuun lopulla ja edellä mainittu ”mälli” tapahtui kisan viimeisellä erikoiskokeella. Pelastustyöt venähtivät pitkiksi ja meitä startin odottajia oli vielä kahdeksisenkymmentä paria. Oli tulossa pakkasyö, tie jäätyi ja alla kesäpyörät. Kilpailunjohto teki oikean päätöksen, jolla viimeinen pätkä muutettiin siirtymäksi. Kun sen loppupuolella ohitimme ikimännyn ympärille kietoutuneen, kalapurkin lailla avatun Starletin tajusimme, että tuossa ei käynyt hyvin.

Apeahkoissa tunnelmissa ajelimme, pitkästä odottelusta autioituneeseen kilpailun maaliin. Yllätys oli melkoinen, kun maalin jälkeen automme valokeilaan ilmestyi Nortti. Pysähdyimme ja kättelyn jälkeen hän kertoi huhumyllyn kilpailukeskuksessa olleen melkoisen. Ulosajaneiden henkilöllisyydestä oli ollut monenlaista spekulointia ja tajutessaan, että lähtönumeron täytyi olla lähellä meidän numeroa, hän oli todella huolestunut.

”En pystynyt lähtemään kotimatkalle, ennen kuin tähän tuli selvyys, mutta nyt kun olette turvallisesti maalissa, voin tehdä sen rauhallisin mielin. Siksi toiseksi olemassa olevien tulosten valossa pärjäsitte oikein hyvin,” päätti Nortti, varmistaen sen mitä olimme jo vähän laskeskelleetkin.

Ja niin suuntasimme tahoillemme, me myöhäiseen palkintojenjakoon, jo tyhjentyneeseen kilpailukeskukseen ja Nortti kohti Tamperetta.

Jätettyään puheenjohtajuuden vuoden 1997 jälkeen, ei Nortti siirtynyt ”eläkkeelle”, vaikka jossain määrin ”henkeä vetikin”, vaan jatkoi kisojen tekemistä. Erityisen lähellä sydäntä olivat Pistejäärata ja rallit. Näiden äärellä istuttiin järjestelytoimien ollessa hektisimmillään usein enemmän iltoja kuin kotisohvalla.


Nortin ”posti” löytyi useimmiten kilpailunjohtajan tai järjestelytoimikunnan puheenjohtajan pestiltä, mutta erityisesti Pistejääradalla siihen liittyi, ikään kuin vähän siviilityönkin velvoittamana, Pyynikin kentän jäädyttäminen. Siinä työssä, jos missä kysyttiin Nortin ”lehmän hermoja”. Jäädytystä oli joskus pakko tehdä myös päiväsaikaan, eikä ollut silloin pulaa huutavista Pistejään vastustajista, heiteltiin jopa suoranaisia uhkauksia. Näistä välittämättä Nortti kuitenkin jatkoi tyynesti jäädytystyötään.

Sama tyyneys näkyi myös kun kisoja rakennettiin. Itse tarpeen tullen nopeasti räjähtävänä persoonana tätä usein ihmettelin. Asioita pohdittaessa mielipiteet toisinaan menevät ristiin ja tunnelma saattaa kuumeta. Nortin suhtautuminen näissä tilanteissa oli yleensä hiljeneminen, vaikka kehon kieli paljasti, että sisällä kiehui. Ja niin matka jatkui.

Mutta nyt se on päättynyt. Elämän on kuitenkin jatkuttava – suurinkin aukko kuitenkin ajan myötä täyttyy, niin on aina käynyt ja tulee käymään vastakin.

Muistot kuitenkin jäävät!

Kirjoittanut: Ossi-Veikko Takala


Kaisa Hulkkonen

En muista tarkkaan milloin oli ensi kohtaamiseni Nortin kanssa, jotain 2000-luvun puoliväliä se lienee ollut. Sen jälkeen ei tullut kertaa, etteikö Nortti olisi tullut ottamaan minua lämpimään halaukseen ja sanomaan: ”Morjesta likka!”. Ne sanat kaikuvat korvissani aina kun mietin Norttia. Nortin lämmin ja aina vilpitön vastaanotto oli yksi isoista syistä millä nuori ja tuolloin vielä autourheilupiireissä kokematon tyttö uskalsi haaveilla ”uran” jatkumisesta noissa piireissä. Ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. 

En toki voi kieltää, ettenkö olisi muutaman kerran stressannut, kun joku asia ralliin liittyen oli vielä hetki ennen kisaa tekemättä tai joku perui tulonsa ja Nortti totesi vain, että homma hoituu, vaikka hommia olisi ollut valmiiksi jo enemmän kuin tarpeeksi. Sitten Nortti lähti johonkin, otti puhelimen käteen tai jatkoi muita hommia. Ja kuitenkin ennen kisaa homma oli selvitetty, oli asia mikä tahansa. Joskus epäilin Nortin olevan jonkun sortin taikuri kun hän tuntui löytävän ratkaisun asiaan kuin asiaan. Mutta tuskinpa ne asiat ihan taikomalla tapahtuivat, taisivat puhelimet laulaa paljon ja vaativat kovaa työtä ja puhelahjoja. 

En voi tarpeeksi kiittää Norttia kaikesta tuesta ja avusta mitä vuosien varrella sain. Lepää rauhassa Nortti!

Kirjoittanut: Kaisa Hulkkonen


Janne Karhunen

1980-2000 luvut: Kävin katsomassa joka vuosi Pyynikin Pistejäärata -kisan. Jo alakouluikäisenä ajoin bussilla kaupunkiin. Muistan panneeni varhain merkille kilpailun karismaattisen keskushahmon lapikkaissaan. Hän oli Nortti. Liityttyäni TamUA:aan sain vuodesta 2005 alkaen olla Hänen kanssaan toteuttamassa kilpailua. 

Kevätalvi 1994: TamUA järjesti Näsijärvellä, Tapatoran vaiheilla, liikenneturvallisuustapahtuman. Taisi olla ylioppilaskirjoitusten lukuloma eli hyvää aikaa lähteä jääradalle räppäilemään 1,6 litraisella ”välikori” Escortilla. Kohelsin kaverini kanssa varsinaista jäärataa ympäröivällä huoltoväylällä omin päin aikani, kunnes kohelluksemme oli syytä keskeyttää. Sen teki Nortti harrppomalla lapikkaissaan eteemme. Hän sai meidät ystävällisin mutta varmoin sanakääntein ymmärtämmän, että leikki on aika lopettaa. Karisma toimi.

Talvi 2008, Neste Häijää ralli. Olin II-ohjaajana kisassa. Kaadoimme railakkaasti. Puhelin soi hyvin pian, en itse vielä ehtinyt soittaa mihinkään. Puhelimessa oli johtokeskuksessa talkoillut Nortti. Hän kysyi, mitä on tapahtunut ja tiedusteli vointiamme. Se tuntui hyvältä. 

Vaikutti melkein aina siltä, että Nortti nautti kisojen tekemisestä. Kun yhteisen hyvän tekemisestä osaa nauttia, syntyy suuria asioita. 

Kirjoittanut: Janne Karhunen


Toni Mäkinen

Ensimmäinen muistoni Nortista on ajalta, jolloin olin vastikään muuttanut Tampereelle ja olin ensimmäistä kertaa seuraamassa Pistejäärata-ajoa Pyynikin urheilukentällä (2001?). Nortti seisoi rata-alueen keskellä keltaisessa takissa, käsissään hänellä oli isot karvaiset rukkaset ja jalassa lapikkaat.

Vuonna 2009 olin ensimmäisessä toimitsijatehtävässäni Uudessakaupungissa (Laitilassa), jolloin tutustuin Norttiin ”saman joukkueen” edustajana. Ensi tapaamisen muistan lämpimänä kohtaamisena, Nortti otti suurella sydämellä vastaan ”uuden tamualaisen”.

SM rallien järjestelyiden myötä suhteemme syveni. Suuren vaikutuksen Nortti teki tullessaan mukaan jo käynnissä oleviin järjestelyihin seuraavalla tavalla. Hän kuunteli, nyökkäili, hymyili, nousi seisomaan ja tarjosi kättään, kätellessämme hän sanoi ”Tämän me toteutamme”.

Nortti oli aina tukenani, vastasi puhelimeen ja kuunteli, lähti aina mukaan suurella innolla kun jotain ideoitiin. SM rallin kaupunki-EK:ta suunnitellessamme kävimme Teivossa raveissa, jossa havaitsimme että ravikilpailuissa raviradan uloin kehä jää lähdön jälkeen käyttämättä. Tätä havaintoa hyödyntäen marssimme Teivon ravikeskuksen johdon puheille, joka johti Tampereella aiemmin kokemattomaan yhteistyöhön hyödyntää kaviouraa rallin erikoiskokeena.

Puhelinkeskustelumme johtivat aikoinaan myös Henri Toivosen muiston kunnioittamiseen SM rallin yhteydessä, tästä sovittiin Henrin veljen Harrin kanssa Järvenpäässä keväällä 2016. Asiakokonaisuus on muistona minulle erittäin merkittävä.

Turun SM rallissa aikoinaan vieraillessamme esitin kauppatorilla kysymyksen ”käytäisiinkö syömässä?”. Nortti osoitti sormellaan lähistöllä olevaa ravintolaa (oli varmasti jo mielessään miettinyt mihin osoittaa, niin nopeasti tuo sormi löysi haluttuun suuntaan). Kun katselin käsiään yhteen hierovaa ja huuliaan silmät kiiluen lipovaa Norttia simpukkakulhonsa takana, havaitsin viimeistään hänen kulinaristisuuden. Koskaan emme yhdessä ehtineet paistetun maksan ääreen Ravintola Ohranjyvään, jota suunnittelimme paluumatkalla.

Tapasin Nortin viimeisen kerran 11.12.2019 Tampereen Sokoksella, kerroin hänelle rallikilpailun uudesta konseptista joka on työnalla (Lake City Rally – Pengonpohja 2021). Nortin silmät kuitenkin kertoivat siitä samasta innosta, jonka aiemminkin olin kohdannut, voimaa sain hänen sanoistaan ”Se on syytä toteuttaa”.

Kiitos Nortti kaikesta tuesta ja näkökulmista mitä annoit, opin kauttasi rutkasti, kasvoin ihmisenä.

Kirjoittanut: Toni Mäkinen